post

Kepan liikuntasuunnitelma ja tavoitteet

Olisi loogista että liikuntasuunnitelmien viimeinen osa kertoisi kolmannesta muskettisoturista, eli Douglasista. Hän on kuitenkin vasta vuotias ja liikunta rajoittuu tarhaukseen ja kerran pari kuussa tapahtuvaan ohjasajoon. Näinpä on fiksumpi idea paneutua Kepan urheiluun. Kepa on siis vuonna 2000 syntynyt latvialainen tamma. Kepa saapui meille kesällä 2017 ja hänen kanssaan ollaan siitä asti aktiivisesti treenattu ja valmentauduttu, sekä kilpailtu parit kisat. Kepa on ollut nykyisellä omistajallansa useamman vuoden ja hän on tällä ratsastellut säännöllisesti. Vaikka tammalla alkaa jo ikää olemaan, tämä tuli meille sopivassa lihavuuskunnossa ja lihaksisto oli myös suht hyvä. Päästiin siis heti aloittamaan treenaaminen, eikä tarvinnut ensin kasvattaa lihasta tai laihduttaa/lihottaa.
Koeratsastin Kepan lyhyesti sileällä ja hyppäsin sillä pari pientä estettä. Samoin Penina ratsasti sillä hetken. Esteillä Kepa otti pari kieltoa alkuun, mutta lopulta otettiin mukavia hyppyjä. Tamma vaikutti reippaalta, mutta sellaiselta oikealta työmyyrältä eikä millään tavalla hankalalta. Siksipä siihen rakastuin melkein heti kättelyssä. Nuo kiellotkin menivät täysin oman jännittämisen piikkiin.
Tasoltaan Kepa on n. HeB, menisi taitavan kanssa myös HeA koska vaihdot, väistöt, taivutukset onnistuu. Esteitä sillä on meillä hypätty 80-90cm, mutta onhan se mennyt pari kertaa hienosti 100cm esteenkin. Kepa on tutkitusti jaloistaan terve, mutta en halua siltä enää vaatia liikaa ja siksipä tyydytään alle metrin esteisiin. Niin kuin Rex ja Mauno, myös Kepa on maasto- ja liikennevarma joten sen kanssa on mukava maastoilla.

En tahdo toistella liikaa näissä samankaltaisissa postauksissa, joten lyhyestä virsi kaunis. Talvi on hevostemme kohdalla lihaksiston ylläpitoaikaa, eli maastoilemme paljon erilaisilla pohjilla ja vauhdeilla. Silloin tällöin käydään kentällä viilaamassa kouluratsastusta ja ratsastetaan maapuomeilla. Viime vuoden lopulla Kepalla oli reilu kahden kuukauden sairasloma, kun sille tuli kavioluun alle verenpurkauma. Siltä katosi kaikki lihakset ja mahakin alkoi kasvamaan. Talvi tuli tähän nähden hyvään saumaan, koska saimme aikaa laittaa kroppa kuntoon ennen kuin aloitettaisiin taas valmennukset. Kepa on siis joutunut himmailemaan verrattuna muihin, mutta nyt alkaa tammallaki olla lihakset takaisin. Mahaa sillä on edelleen eikä vapaa heinä ainakaan auta tähän. Se kuitenkin sopii tuolle laumalle paremmin, koska Rex ja Kepa eivät stressaile siitä että tarvitsee vahtia omia heinäkasojansa. Meillä on myös iso tarha eivätkä hevoset syö siltikään 247 vaikka siihen mahdollisuus olisikin.

Kepa treenaa 5-6krt/vko. Tästä osa on intensiivisiä hikitreenejä ja osa on pitempikestoisia treenejä matalalla sykkeellä. Hikitreenit tuo lihasta, pitemmät treenit laihduttaa. Kepalla on intoa tehdä töitä, mutta se jäykistyy helposti jos joutuu seisomaan turhaan. Siksi pitkät tarhausajat ja suunniteltu treeni on sille hyväksi. Talvella käymme kentällä kerran pari viikossa, muuten maastoillaan. Maastossa mennään hangessa, umpimetsässä, mäkiä tai sitten vaan laukkaillaan tasasilla vähä liikenteisillä hiekkateillä. Meidän muutto ajoittui talveen ja ollaan jouduttu vähän tylsistymään maastolenkeillä, kun ollaan päästy kulkemalla vain autoteitä pitkin. Metsään ei olla uskallettu, kun ei olla nähty mitä siellä lumen alla oikeen on. Kun lumet sulaa, koittaakin mielenkiintoiset reitit pitkin metsiä.
Kesällä treeni on monipuolisempaa; sileää x2, maasto x2, esteitä x2.

Ensimmäiset koulukisamme, HeB -luokka

Meillä ei ole paljoa rahaa käytettävissä itse valmentautumiseen ja kilpailemiseen. Minulla on anopin ostama säästöpossu, johon kerään kolikoita ja pieniä seteleitä. Sieltä sitten otan suurimmaksi osaksi valmennusrahani. Penina kuitenkin usein katsoo perääni ja ystäväni käy ”kotivalmentajan” roolissa kaitsemassa minua. Pyrin siihen että kerran viikossa olisi kouluvalmennus ja 2-3krt kuussa estevalmennus. Tällä hetkellä käyn vain Kepalla valmennuksissa ja samoin se on ainut jota läpiratsastetaan. Koska kyseessä ei ole oma hevoseni, haluan pitää siitä vielä parempaa huolta kuin omistani.

Kepan korjattavat ominaisuudet:
– huomaa jos kuski ei ole tarkkana
– ravissa epätasainen päästä jos kuski ei keskity

Kepan hyvät ominaisuudet:
– hyvä työmotivaatio
– laadukkaat vaihdot
– hieno laukka

Kesäviikko, jolloin lajitreeni on mukana

Maanantaina puomijumppaa
Viikossa pyrimme menemään kaksi kertaa esteitä, mutta toinen treeni on varsinaisesti vain maapuomeja, kavalletteja, ristikoita. Eli tekniikkaa, puomien välissä vaihdellaan askellajia, tempoa yms. Tekniikkaa voi harjoitella pidempään kuin esteitä, mutta muistaen että se on myös aivoille rankkaa. Alla esimerkki kahdesta erilaisesta helposta jumppasarjasta.

Tiistaina vapaapäivä
Kokopäivätarhaus on hyvää vertymistä, vaikka töitä ei tehdäkkään.

Keskiviikkona sileällä läpiratsastus
Pyrin että kerran viikkoon joku minua taitavampi ratsastaisi Kepan. Joka viikolle ei onnistu aikataulut yhteen, jolloin sitten itse menen sileällä viime valmennuksen harjoitteita. Läpiratsastuksessa usein ratsastetaan paljon ravissa, koska se on minulle vaikein ratsastaa. Vahvistetaan myös väistöjä ja taivutuksia.

Torstaina kouluvalmennus
Vähintään kerran viikossa meillä on kouluvalmennus. Joskus töiden takia viikkoon mahtuu vain estevalmennus, mutta se korvataan sillä että seuraavalla viikolla voidaan mennä kaksi koulutuntia.
Valmennuksessa tehdään tietty tehtäviä mitä valkku sanoo.

Perjantaina maasto
Valmennuksen jälkeen on kiva mennä tuulettumaan maastoon. Viikossa meillä on yleensä yksi pitkä käyntimaasto ja sitten tämä vauhdikkaampi lenkki. Ravia mennään eniten.

Lauantaina rataestetunti
Ratsastuksen tehtävät riippuvat paljon siitä miten ollaan viime aikoina hypelty. Jos juuri on ollut kisat jotka on mennyt penkin alle, niin pidättäydytään helpoissa tehtävissä ja ratsastetaan rataa paljon matalammalla kuin yleensä. Jos taas ollaan tehty hyviä ratoja, niin turha niitä on taas vääntää. Tällöin saatetaan hypätä yksittäisiä, mutta vähän isompia esteitä. Tai jos ei nosteta korkeutta, niin lisätään esteiden alle mörköjä. Usein mennään myös helppoa rataa matalalla korkeudella, lisäämään mun itsevarmuutta ja rohkeutta.

Sunnuntaina maasto
Käyntimaasto, mahdollisesti mäkitreeniä, uittoa tai mennään samoilemaan metsään.

Kisaviikko (koulu / esteet)

Maanantaina laukkatreeni kentällä / ratatreeni
Tiistaina mennään kouluohjelma läpi / maastolenkki
Keskiviikkona käyntimaasto / vapaapäivä
Torstaina vapaapäivä / kavaletteja
Perjantaina käydään ohjelman osia läpi / yksittäisiä esteitä, sarjaeste-harjoituksia
Lauantaina kevyt jumppa kentällä
Sunnuntaina kilpailut

Kepan kanssa tavoitteet tälle vuodelle:

– HeBstä yli 60%
– puhtaita ratoja 70-80cm luokista

Debyytti 90cm Kuva: Tiitu Kuismin

post

Rautaa suuhun pienestä pitäen

Duke täytti kuun puolessa välissä yhdeksän kuukautta ja alkaa olemaan siis jo iso poika! Virallisesti Duke on nyt vuotias ja pikku hiljaa pitäisi jo tutustua aikuisten hommeleihin. Pääsääntöisesti 1v keväällä totutellaan hevonen varusteisiin, ohjasajetaan vähän takaa ja jotkut saattavat laittaa kärrytkin perään. Kesäksi nuorukaiset menevät varsalaitumelle temmeltämään toisten vauvaheppojen kanssa ja mutustelemaan oppimaansa. Syksyllä hevonen saattaa hetken hämmästellä kun varusteet kaivetaan uusiksi esille, mutta nopeasti muistaa että tämä olikin vanha juttu. Ennen talvea hevonen opetetaan ajolle, koska talvella se voi olla hankalampaa kelirikkojen takia. Toki ratsuhevosen ollessa kyseessä, voi opetuksen jättää 2v kevääksikin.

Olin jo pari viikkoa suunnitellut Duken ohjasajoa, mutta aina se jostain syystä oli jäänyt. Yhtenä lauantaina otin itseäni niskasta kiinni ja käskytin Peninan kanssani talliin jotta Duke pääsisi hommiin. Ensimmäinen tehtävä oli kerätä tarvittavat varusteet. Päävermeet löytyivät Playssonin näyttelysuitsista ja selkään menisi Maunon käytössä olleet vanhat silamme.

Otimme Duken käytävälle, harjasimme sen korvista kavioihin ja laskimme silat selkään. Annoin varsan ensin niitä haistella, mutta ne ei orista olleet kiinnostavat. Maunon mahavyö oli aivan liian iso, joten jouduimme tyytymään tavalliseen kouluvyöhön. Kiristin vyön niin että se oli napakka, mutta ei lähellekkään niin tiukkaa mitä se tulisi myöhemmin olemaan. Vieläkään ei orin ilmekkään värähtänyt. Laitettiin suitset niin että riimu laitettiin kaulalle. Suitsia jouduttiin päässä vähän säätelemään, mutta eipä tuo siitäkään hermostunut. Lopulta ne oli kohdillaan ja eikun vielä ohjat silojen renkaista ja suitsiin. Jätettiin tällä kertaa riimu päähän, mutta ensi kerralla mennään jo ilman.

Olin itse narun päässä, kun Penina ohjasajoi. Jos on yhtään häslämpi kaveri, kannattaa ottaa molemmille puolille taluttaja. Meidän Duke kun on puoliksi aivovammainen laama (vitsivitsi), niin uskoimme selviävämme yhden taluttajan voimin. Lähdimme maiskutuksesta liikkeelle, käytiin meidän hiekkatietä jonkun matkaa ja käännyttiin takaisin. Siinä tuli yksi u-käännös, pari kulmaa ja pari pysähdystä. Duke meni kuin vanha tekijä, vaikka se eteenpäin kulkeminen oli se mälsin juttu.

Jos on yhtä lunki tyyppi kuin Duke, on turha lähteä tekemään treenejä päivittäin. Ja sitten taas jos on hankalampi tyyppi, voi olla että pelkästään sitä varustamista joutuu treenaamaan päivittäin pikku askelin. Duken tapauksessa pari hyvää ja lyhyttä treeniä viikossa riittää, muuten se saa tarhailla porukassa aamusta iltaan.  Duke on myös niin iso, että se saa kasvaa rauhassa.

 

post

”No kun sattuu”

Ratsastajilta vaaditaan hermojen ja keskittymisen lisäksi hyvää lihaskuntoa. Muskeleita ei vaadita (vaikka tuskinpa
niistä haittaakaan olisi), mutta peruskunto tulisi olla jokaisella. Heikompikuntoisilla erityisesti peppu-, vatsa- ja selkälihakset ovat helposti hellänä tunnin jälkeen ja seuraavana päivänä jäykät. Tästä voidaan päätellä että ne on tärkeimmät lihasalueet ratsastaessa. Vahvalla selällä ja vatsalla pidät kropan pystyssä ja hallitset sen tilanteessa
kuin tilanteessa. Istuessamme hevosen selässä, suurin osa hevosen hallinnasta lähtee istunnasta, joten siksi pakarat ja reidet on hyvä pitää timmissä. Hevosta ei kuulu potkia eikä vetää suusta, näin ollen pohkeet ja kädet ovat pienemmässä roolissa. Siitä huolimatta kokonaisvaltainen treeni kuuluu jokaiselle ratsastajalle, joten älä unohda näitäkään.

Lihaskuntoa yhtä tärkeä asia on tasapaino. Hevosen selkää ei ole rakennettu kantamaan painoa ja kaikenkaikkiaan istumme sielä todella pienessä alueella. Satula on luotu jakamaan painoa isommalle alueelle, mutta se ei ole tekosyy jättää kehittämättä omaa istuntaa ja tasapainoa. Mitä vähemmän selässä heilumme, sitä vähemmän saamme aikaan painetta joka kuormittaa hevosen selkää. Satula eivätkä mitkään maailman geelit, romaanit, yms. suojaa selkää esimerkiksi siltä että jäät hypyssä
jälkeen ja rojahdat satulaan villisti arvioiden noin
50kg voimalla. Vahinkoja sattuu kaikille, mutta hyvä tasapaino estää monet näistä tilanteista. Toki asiaan vaikuttaa muutkin asiat, kuten reagointi. Oli sinulla miten hyvä tasapaino tahansa, se ei välttämättä auta jos hevonen tekee sinua nopeammin jotakin.

Miten tasapainoa kehittää? Yksi ja ehkä parhain keino on mennä ilman satulaa. Ihan heti tähän ei kannata ryhtyä, koska helposti se menee siihen että jännittää kroppaansa, roikkuu ohjissa ja harjassa horjuen puolelta toiselle. Tähän myös tarvitaan hevonen joka ei älähdä heti jos vähän tasapaino pettää. Aloita tasapainon harjoittelu ensin sillä että menet ihan satulan kanssa, mutta ilman jalkkareita. Voit jättää ne roikkumaan niin että voit ottaa jalustimet nopeasti takaisin jalkaan, jos tasapaino tuntuu pettävän tai tulee yhtäkkiä tilanne missä hevonen saattaa reagoida voimakkaasti. Jos tämä tuntuu liian hankalalta, voit ratsastaa vain toinen jalka jalustimessa. Muista kuitenkin vaihdella jalkaa joka jalustimessa on.

Ei kannata suinpäin kiiruhtaa täyteen laukkaan pellolla villinä ja vapaana ilman varusteita. Kun jalustimitta meneminen onnistuu kaikissa askellajeissa, voi lisätä haasteita. Siirtymiset, puomit, kavalletit, yms.. Satula on usein kuppimainen ja antaa tietyn tuen vaikka jalustimet olisivatkin pois pelistä. Jos se sujuu, mutta olet silti epävarma, voit ottaa käyttöön vikellys- tai ratsastusvyön. Näissä on valmiina kahva josta voi ottaa kiinni tarpeen vaatiessa. Sillon et ota hevosen suusta tukea. Jos tällaisia vöitä ei ole, ihan tavallinen juoksutusvyökin käy kun lisäät siihen  kauhukahvan.

Minä myönnän että treenaan ilman jalkkareita todella todella harvoin. Ja muutenkin tasapainoni on surkea. Siksi hassua että paasaan tästä asiasta. Mutta tiedostan huonot puoleni ja tiedän miten treenata, joten eikö se ole jo puoli voittoa, heh. Loppukäynnit menen sentään lähes joka kerta ilman jalkkareita, jotta jalat pääsee venymään, mutta siinä ei tasapaino kehity.
Tähän välin lisätietona että minulta on leikattu veritulppa oikean jalan reidestä, läheltä nivusta. Viimeisimmän leikkaukseni johdosta minulla on myös hermokipua joka yltää nivusesta varpaisiin asti. Se on aina ratsastuksen alussa tuntunut inhottavalta, ikään kuin hermo olisi kireänä. Se tunne heltiää nopeaan, kun jalka rentoutuu ja lihas lämpenee. Jos tekee enemmän hommia, sitä vihloo seuraavana päivänä. Usein jumppa tai ratsastus auttaa että särky poistuu tai edes vähenee.

Torstaina oli valmennus ja pitkästä aikaa tuli käsky mennä ilman jalkkareita. Tehtiin siirtymisiä neliöllä; kulmat ravissa ja sivuilla käyntisiirtyminen. Ensin pari kertaa jalat jalustimessa ja sitten ilman. Ensimmäistä kertaa ilman jalustimia meno oikeasti sattui. Se ei ollut enää vain särkyä ja inhaa tunnetta. Hengitin syvään ja ajattelin että jos jatkan sitkeästi hetken ajan niin rentoudun ja kipu häviää. Se onnistui pari pätkää ihan hyvin. Kepa on tammamainen siinä mielessä, että sitten kun sille alkaisi työt riittää, se yrittää pari kertaa laskea pään ennenkuin luovuttaa ja tajuaa että pitää vielä jatkaa. Kun se tässä vaiheessa koitti nykästä pari kertaa, jokaisella kerralla hermokipu kävi taas nivusesta varpaisiin ihan sekunnin sadasosan aikana. Se kipu oli kuitenkin aivan järkyttävää. Hengitin hetken ja otin sitten yhden hyvän pätkän vielä. Jatkettiin lopputunti jalat jalkkareilla. Hermo kiukutteli edelleen, mutta se ei enää ollut päällimmäisenä mielessä.

Näin jälkikäteen olin todella harmistunut. Tykkään mennä ilman jalkkareita, mutta en pysty rentoutumaan sen vaatimalla tavalla, kun pelkään että kohta sattuu. Toivon että tämä on oman jäykkyyden aiheuttamaa särkyä ja se menee ohi. Ensi kerralla menen Maunolla ilman penkkiä ja yritän saada hermon venymään jotta se tulisi pikkuhiljaa elastisemmaksi. Maunolla on mukavan pyöreä runko ja niin pehmeät askeleet, että pystyn helposti rentoutumaan siellä. Jalkoja on tullut myös venyteltyä, mutta se ei vielä ole tuottanut tulosta.

post

Maunon liikuntasuunnitelma ja tavoitteet

Liikuntasuunnitelmien toteutus alkoi Rexistä ja postauksenhan voitte lukea täältä. Kirjoitin jo tuonne paljon juttua sen toteuttamisesta, joten kannattaa edes vilkaista jos et ole vielä Rexin postausta lukenut. Kirjoitin myös paasauksen miten meidän hevosilla liikutus sujuu ja mitä huomioin. En siis palaa enää siihen, koska kaikkien meidän hevosten kanssa mietitään samat perusasiat.
Mauno on tällä hetkellä hyvässä lihavuuskunnossa ja täysin terve. Ainoastaan raspausaika pitää lähiaikoina tilata ja senpä takia pyrin välttämään nyt kuolaimien kanssa ratsastusta. Maunolla oli viime vuoden puolella pitempi talviloma minun kiireiden takia, mutta alkaa pikku hiljaa jo saada lihaksia takaisin.

Mauno on ravisuvusta syntynyt ja siitä yritettiin todennäköisesti tehdä hyvälle juoksijaisälleen jatkajaa. Kyselin joskus kasvattajalta Maunon menneisyydestä, mutta en ole saanut häntä enää kiinni kun kyselin että mitä tapahtui Maunon raviuralle ja mitä hevoselle kävi sen jälkeen kun se kasvattajalta lähti. Hippoksen mukaan Mauno on vaihtanut omistajaa vuosina 2011, 2014 ja 2015.
2014 ruuna oli ostettu ratsastuskouluun ja siitä yritettiin ratsutuksella tehdä tuntihevosta, mutta se olisi vaatinut niin paljon työtä, ettei sitä jatkettu. Mauno oli raaka ja hätäinen, eikä ratsastuskoulu ollut selkeästi sen paikka.
Maunohan tuli kotiimme vuonna 2015 syksyllä, ”sopivasti” niihin aikoihin kun olin laittamassa Kisseä ikivihreille. Mauno sai uuden tilaisuuden. Meillä oli sille aikaa ja vain pari ihmistä jotka sen kanssa touhusivat.
Vaikka Mauno on edelleen todella raaka, alkaa se sillon tällöin jo näyttää hevoselta. Välillä saatamme mennä hienosti useamman viikon esimerkiksi Heb:n ratoja, kun taas joskus pelkkä kävely (ilman että Mauno katsoo yläkautta silmiin) on haasteellista. Näiden onnistuneiden viikkojen takia jaksankin Maunon kanssa touhuta ja lasken kymmeneen kun Mauno esittää ettei tiedä mitä voltti tarkoittaa.

Mauno tykkää liikkua ja treenata, mutta sillä on usein känkkäränkkäpäiviä ja silloin mennään vain kevyesti helppoja juttuja. Vaikka ruuna on aktiivinen hevonen, sillä ei nouse vapaapäivät hattuun. Pääsääntöisesti menemme kesäisin 4-5 treeniä viikossa, eli vapaapäiviä on silloin 2-3. Tämä on tuntunut Maunon kanssa paremmalta, kuin se että sillä mentäisiin joka päivä. Maunon kroppa ei myöskään heitä helposti jumiin niinkuin noilla meidän isoilla hevosilla.
Talvisin mennään noin neljä treeniä viikossa, yksi juoksutus, kaksi maastoa ja yksi sileän jumppa.

Maunon korjattavat ominaisuudet:
– laukka kaikin puolin liian hätäistä
– laukka on myös etupainoista
– hyppää enemmän eteen kuin ylös

Maunon hyvät ominaisuudet:
– tykkää tehdä töitä
– eteenpäinpyrkivä
– hyvä ravi
– ei kyttäile

Kesäviikko, jolloin lajitreeni on mukana

Maanantaina sileän treeni
Alku- ja loppukäynnit usein maastossa. Maunon mielialan mukaan tehtäviä. Jos ruuna keskittyy niin usein väistöjä ja siirtymisiä ja jos Maunon ajatukset tuntuvat pyörivän päässä kuin hedelmäpeli, keskitytään vain että tempo säilyy, tehdään voltteja, siirtymisiä ravin sisällä yms. Tehdään siis juttuja mitkä eivät vaadi Maunolta paljoa. Lopetetaan heti siihen kun Mauno tuntuu hyvältä eikä jäädä jumputtamaan jolloin riskinä on Maunon kyllästyminen.

Tiistaina vapaapäivä
3 minuutin verryttelyt jaloille, kaulan ja rangan jumppaukset. Joskus käydään talutusretkellä tai Mauno pääsee hetkeksi irtojuoksemaan kentälle.

Keskiviikkona maasto
Riippuu vähän viikosta minkälaisia maastoja mennään. Vaihtelevanlaisesti retkiä yritetään mennä, välillä rankemmin ja välillä kevyemmin.
Perusmaastolenkimme on n. 1,5h mittainen, jossa käyntiä puolet ja ravia puolet. Emme juurikaan yksinämme laukkaile kun se nousee herralla hattuun. Porukassa Mauno menee mukavammin laukkaakin, kun ei halua jättää muita jälkeensä. Intervallitreeni on sitten asia erikseen, siinä Mauno saa laukata kaikessa rauhassa niin kovaa kuin jaloistaan pääsee.

Torstaina esteitä
Estetreeni on meillä hyvin vaihtelevaa, emmekä edes läheskään joka viikko hyppää. Tämän treenin tilalla voi olla ihan vaan maapuomeja, kavalletteja tai sitten ollaan kokonaan korvattu se jollain muulla. Yritetään kuitenkin mennä edes niitä puomeja, koska ne aktivoivat hevosen keskittymistä ja jalkojen asettelua. Sekä tietty tuo monipuolisuutta kentällä jyystämiseen.
Pääpiirteittäin estetreenissä on siis alku- ja loppukäynnit pitkin ohjin sekä hieman verryttelyä ravissa. Itse tehtävää tehdään vain 15-20 minuuttia ja lopetetaan hyvään suoritukseen. Usein mennään lopuksi rauhallinen lenkki maastossa, kun Maunolla aina hypätessä nousee aktiivisuutaso niin korkeaksi.

Perjantaina juoksutus/pyörälenkki
Hyppypäivän jälkeen Mauno liikkuu aina kevyesti, joko juoksuttaen tai sitten esimerkiksi alta viiden kilsan pyörälenkki.

Lauantaina vapaapäivä
Kokonaan vapaa tai käydään talutusretkellä.

Sunnuntaina maasto
Tämä maasto riippuu vähän miten ollaan aikaisemmin maastossa menty. Joko pitkä käyntilenkki, perus maastolenkki missä käyntiä ja ravia tai intervallia. Maastoreissu saattaa olla myös esimerkiksi uittoa tai mäkitreeniä.

Kisaviikko (koulu / esteet)
Maanantaina mennään kouluohjelma läpi / ratatreeni
Tiistaina vapaapäivä / maastolenkki
Keskiviikkona mennään kouluohjelman osia läpi / vapaapäivä
Torstaina maastolenkki / kavalletteja
Perjantaina juoksutus aamulla ja illalla kevyt jumppa kentällä
Lauantaina käyntimaasto
Sunnuntaina kilpailut

Maunon kanssa tavoitteet tälle vuodelle:
– HeC:stä yli 55%
–  kilpailla yhdet matkaratsastuskisat
– vakiinnuttaa 70cm -rataesteet

post

Rakas, mulla on sytkäri kun tulee pimeää

”Mistä sait kipinän hevosiin?” on ehkä yleisin hevosiin liittyvä kysymys mihin aika ajoin vastailen. Kaikki tietää tarinan, olin teini-iässä masentunut ja kävin ratsastusterapiassa. Nimi on vähän hämäävä, koska siellä tehtiin paljon muutakin. Ratsastus ei ollut myöskään mitään klassista, vaan esimerkiksi liinan päässä ilman satulaa ja kädet irti ohjista. Tarina on puutteellinen, koska ei ketään laiteta ykskaks terapiaan jossa on 500 kiloisia eläimiä mukana. Ennen tätä hoitojaksoa olin 3 kuukautta nuorisopsykiatrisella osastolla ja rakastuin sydämeni pohjasta kämppäkaveriini. Arvaako jo joku? Jep, tämä silloinen rakkaudenkohteeni oli heppatyttö. Tuttuun tapaani yritin olla coolimpi kuin olin, notkuin lähiseudun ainoalla talilla oppimassa jotta pääsin pätemään tälle tytölle. Pääsimme molemmat lopulta osastolta pois ja seurustelu alkoi. Tuo aika elämästäni on nykyisin vain kevyt muisto päässäni, mutta muistaakseni suhteemme oli aika on-off -tyyppinen.
Ostin ekan hevoseni vuonna 2008, kun olin ratsastanut vain puoli vuotta. Hevonen tuli minulle osaksi kuntoutumisprosessiani ja se oli myös psykiatrin (psykiatri ei siis ollut ratsastusterapeuttini) mielestä hyvä idea. Ei se ole hänen vikansa, ei hän tiedä miten suuri vastuu hevonen on pitää. Kaikesta huolimatta ja onneksemme yhteinen aikamme meni paremmin kuin hyvin tämän vanhan ja kokeneen lv-ruunan kanssa. Hevonen auttoi minua parantumaan, mutta kuvittelin olevani vielä coolimpi tyttöystäväni silmissä, kun minulla on ihka oma ja oikea hevonen.

Tyttöystävä lopulta lähti ja hevosen myin parin vuoden päästä sen vuokraajalle, kun työkuviot meni uusiksi ja palkka ei riittänyt kunnolla tallivuokraan. Tämä oli kuitenkin alkusysäys kunnolliselle täyskäännökselle elämässä. Olen muuttanut ympäri Suomea rakkauden, töiden ja koulun perässä, mutta elämässäni ei ole ollut silti moniakaan hetkiä etten olisi ollut hevosten kanssa tekemisissä. Välillä on kiva leikkiä ajatusleikkiä, mitä olisikaan tapahtunut jos olisin jäänyt tiettyyn kouluun? Tai tiettyyn parisuhteeseen? Olisinko esimerkiksi silti hevosten kanssa tekemisissä? Rakkaus hevostyttöön käänsi elämässäni kelkan toiseen suuntaan ja se kelkka vaihtoi jälleen suuntaa vuonna 2012. Palatakseni sinne..

”Selkä suoraksi!”
”Ranteet suoraksi!”
”Jalka taakse!”
”Peppu syvälle satulaan!”

En ole ikinä kuullut niin paljon moitittavaa minun ratsastuksesta. Nyt jälkeen päin voin sanoa, että näyttihän se ratsastus kauhealta. Mutta yksi kesä, yksi poni ja yksi maailman motivoituneimmista valmentajista. Nämä kun laittoi yhteen, kehtasin kesän lopulla mennä ratsastamaan jo ihmistenkin ilmoille. En ollut tavannut ketään, joka niin aidosti rakasti sitä mitä tekee ja halusi että ratsastaja tekee parhaansa. Hommat ei jäänyt myöskään ratsastukseen, vaan varusteet piti pestä, jalat hoitaa ja harjata hevoset kunnolla. Jos hevonen ei vaikuttanut omalta itseltään, se tutkittiin ennen kuin sillä ratsastettiin. Tämän takia minäkin kehityin, niin ratsastajana kuin hevosten hoitajana.
Ei valmentajan ulkonäkökään hullumpi ollut, mutta erityisesti tuo aito välittäminen omiin eläimiinsä ja valmennettaviinsa oli se piirre johon rakastuin heti. Elämä on heitellyt sinne tänne, mutta tällä hetkellä tämä valmentaja kulkee nimikkeellä minun vaimoni. Minun Peninani.

Vaimoni kilpaili aikoinaan kansallista 115cm rataesteillä. Sen jälkeen kouluratsastusta. Kaikki tietää että vaimoni selkävammat ovat pahentuneet niin, ettei hän ratsasta enää kuin läpiratsastaen hevosiamme silloin tällöin. Yritän säästää vaimoni kaikelta tallityöltä ja se on säätänyt paljon meidän talliakin. Lantala, tarhat ja vesipiste on lähellä karsinoita. Ulkona on vapaa heinä. Loimitukset on suunniteltu niin että niiden riisuminen ja pukeminen on minimissään. Hommat on suunniteltu niin kevyeksi, että Penina pystyy ne hyvin tekemään yksinkin, jos olen koulussa/töissä. Onneksi näitä päiviä on harvoin.
Kaikesta huolimatta olen katkera Peninan epäonnelle. Osaksi siksi, että hänellä on kipuja ja hän ei pysty nauttimaan enää siitä mikä joskus oli hänelle koko elämä. Kaipaan usein myös yhteisiä tallipäiviä. Kun aamulla möngitään väsyneinä aamutalliin, kun sovitellaan uusia varusteita polleille ja kun seurustellaan niiden kanssa vaikka ei mentäisi edes ratsastamaan.

Palatakseni tosiaan tuohon kesään, kehityin ratsastajana enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut. Ja kun vertaan sitä aikaa nykyiseen tilanteeseen, en ole kehittynyt enää juuri yhtään. Olen masentunut ja vihainen itselleni. Välillä tuntuu että Penina opetti minua turhaan, koska se jäi siihen. En ole päässyt näyttämään kuinka hyvää opetusta sain ja kuinka kiitollinen olen siitä. Haluaisin vain että onnistuisin kerran ja Penina pääsisi olemaan minusta ylpeä. Olen niin häpeissäni kun en päässyt edes aluerenkaaseen, moni kun sanoo että sinne pääsee lähes kaikki halukkaat.

Kuva: Katri Vesala

Vaikka en esteradalla juuri pysty ajattelemaan muuta kuin itse kilpailusuoritusta, mutta viime kisoissa ajatuksena oli vain voitto. Menin Maunolla syksyllä Riihimäellä 70cm ja 80cm. Matalamman radan uusinnan alussa purin hammasta yhteen, että nyt me tehtiin se. Ehdin ajatella että tällä vauhdilla me oltaisiin ykkösiä. Penina ei ollut mukana, joten saisin lähettää hänelle onnesta huokuvan ääniviestin että me tehtiin se vihdoin ja viimein. Sitten tuli uusinnan viimeinen este, ponnistettiin liian läheltä ja ylin puomi tippui ilmeisesti etukavion takia. Laskin kymmeneen ja menin verryttelemään seuraavaan suoritukseen. 80cm-luokka oli kauheaa häsläystä ja lopulta tulinkin satulasta alas, Maunon vetäessä ohi sarjan B-osalta. Sekin oli typerä tippuminen. Mauno laskeutui A-osalta aivan vasempaan reunaan enkä saanut sitä enää suoristettua. Meillä oli jo puomi tippunut, joten ei oltaisi kuitenkaan voitettu. Reilumpaa olisi ollut antaa mennä ohi, eikä yrittää hyppyä viimeiseen asti.
Radoissa ei ollut vikaa, tiet olivat projektihevoselle mukavan pitkät, taso oli Maunolle sopiva eikä siellä ollut mitään mörköjäkään. Jos isäni ei olisi ollut mukana, olisin sortunut itkuun. Olin jälleen vain suuri epäonnistuja ja sain tuottaa pettymyksen. Mauno ei tehnyt mitään väärää, se oli verkassa tosi hyvä ja samoin radalla.
En ikinä unohda sitä fiilistä, kun tärisevin käsin kirjoitin Peninalle viestiä että miten meni kisat. En enää muista millä fiiliksillä sen kirjoitin, olinko miten hyvin jo rauhoittunut. Koko automatkan hieroin kylmän hikisillä käsilläni hiekkaa pois vaaleista Kingslandin housuistani.

Kuva: Katri Vesala

On tietenkin vain omaa syytäni että en ole kehittynyt. Olen nyt pitempään ollut vain yhdellä valmennuksella per kuussa. Vaikka tarvitsisin päivittäin jonkun kyttäämään tekemisiäni. Maastoilen lähes päivittäin, kun pitäisi pyöriä kentällä treenaamassa. Menen liikaa omalla mukavuusalueellani ja toistan samat virheet joka päivä. Tähän tietenkin vaikuttaa raha, jota minulla ei turhan paljoa ole. Enemmän kuin mitään, haluan ottaa itseäni taas niskasta kiinni. Haluan oppia lisää ja saavuttaa parempia tuloksia. Haluan saada kotiläksyjä, etten vain jää yksinäni pyörimään Ypäjän metsissä. Minusta on ok, ettei kaikkia kiinnosta kilpaileminen. Suurelle osalle riittää ne metsät ja että pääsee nollaamaan ajatuksia. Itse olen kuitenkin kilpailunhaluinen ja haluan kehittyä ja katsoa mihin asti voin pärjätä.
Jokainen Ypäjällä kenttäkisoja katsonut tietää varmasti ne kaksi valkoista maastoestettä, joiden päällä on risuja. Ne on identtiset ja toimivat aina sarjaesteenä. Leikkisästi olen aina sanonut, että voin lopettaa ratsastamisen kun joskus pääsen hyppäämään kisoissa tuon sarjan onnistuneesti. Katsotaan tulenko koskaan pääsemään sinne asti.

Hevoset ovat aina olleet tärkeintä elämässäni. Hevoset saavat aina ruokaa ja vettä ennen minua. Satavat mummot tai pakkanen ei ole tekosyy että hevosen voisi jättää liikuttamatta. Tarkistan kaikki hevoset päivittäin, samoin käyn läpi että tarha, karsinat, yms. ovat turvalliset. Pyrin myös kokoajan kehittämään hevosten oloja, kuten laajentamalla tarhaa ja askartelemalla lämmitettäviä vesikipoja. Olen ylpeä siitä miten hyvin hoidan hevoset ja se näkyy myös niissä. Hevostemme turkit, jouhet ja kaviot voivat hyvin. Osa hevosista tarvitsee vielä lihaksia, mutta lihavuuskunto on ihanteellinen. Hevoset rokotetaan, kengitetään, raspataan säännöllisesti. Ne liikkuvat monipuolisesti joka viikko.

Valitettavasti hevosten hoitaminen ei tee sinusta hyvää ratsastajaa ja tulevaisuudessa kilpailujen voittajaa. Olen jo kuitenkin ottanut ensimmäisen askeleen parempaa ratsastusta kohti, nimittäin olen ruvennut kuntoilemaan ja syömään paremmin. Uskokaa tai älkää, painoin muutamia vuosia sitten 65 kiloa ja jaksoin tehdä viisi leuan vetoa. Tällä hetkellä painan 85kg, hengitän kokoajan todella raskaasti enkä saa yhtäkään leukaa tehtyä.
Nyt reilun kuukauden verran olen käynyt 1-2 kertaa viikossa salilla, lisäksi lisännyt hyötyliikuntaa. Minulla on kotona levytanko ja käsipainot, joilla teen liikkeitä lähes joka ilta.
Syömispuolella pyrin lautasmalliin, sekä vähentämään turhia rasvoja ja hiilareita. Lihaksien kasvu tarvitsee proteiinia ja hyvälaatuisia rasvoja, joten niitä ei sovi unohtaa kuitenkaan. Olen useampi vuosi sitten suorittanut suurtalouskokin perustutkinnon, joten sikäli ravintotietous on minulla päässä. On vain vaatinut tiukkaa otetta, että se tieto pääsee käytännössä lautaselle eikä vain käy äkkiä hakemassa ABClta jotain pullamössösämpylää päivälliseksi. Vielä on pitkä matka takaisin hyvään kuntoon, mutta tämä on oikea suunta.

Tästä postauksesta tuli sekavampi kuin piti ja aihekin karkasi suuntaan ja toiseen, kun alunperin piti kirjoittaa vain Peninasta. Postauksen tarkoitus oli kiittää rakasta vaimoani ja luvata, että tää kaikki muuttuu ja voit joskus vielä olla ylpeä minusta. Etkä pelkästään siksi että yritin. Vaan siksi että minä yritin sekä voitin.