post

Rexin liikuntasuunnitelma ja tavoitteet

Liikuntasuunnitelman teossa lähdetään ajattelemaan ihan perusasioita aluksi. Mikä on hevosen kunto, käyttötarkoitus ja minkälaiset mahdollisuudet sillä on treeniin. Mahdollisimman monipuolista treeniä kaikille hevosille haetaan, mutta kannattaa suhteuttaa asiat tärkeysjärjestykseen. Esimerkiksi jos aikaa on arkisin vähän ja hevosesta pitäisi luoda kouluhevonen, on turhaa änkeä joka viikolle estetuntia. Enemmin ottaa koulutreeneihin mukaan kavalleteja ja varaa 1-2 estevalmennusta kuukauteen. Tai vaikkapa uittaminen, joka on erittäin hyvää treeniä kaikille hevosille. Talvisin ei tietenkään pääse sitä tekemään joten sen voi korvata vesikävelymatolla. Jos matkat mattotreenin kanssa kestävät yhteensä useamman tunnin päivässä, ei kiireellisemmän kalenteriin sitä kannata tunkea. Jää kotiin ja harrasta kesäisin enemmän uittamista! Tässä siis pari esimerkkiä, että kannattaa ajatella ajankäyttö ja hevosen tavoitteet fiksusti.
Meillä on kaikki hevoset tällä hetkellä peruskunnossa eikä niillä ole ylipainoa. Nyt en siis paneudu treenin aloittamiseen. Sanon kuitenkin sen että netti on täynnä tekstejä ja erilaisia vinkkejä miten kasvattaa hevonen nollakunnosta täyteen tikkiin. Jos olet kuitenkin epävarma, nykäise valmentajaa hihasta ja kysy rohkeasti neuvoa. Jos käyt näyttämässä hevosta klinikalla jonkinlaisessa vuositarkastuksella, myös siinä voi suoraan kysyä mielipidettä hevosen lihaksistosta ja apua mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Sen verran sanon että ensin matka, sitten teho. Kärkäs esimerkki on että kun hevosesi jaksaa kävellä tunnin, voit lisätä siihen 1/4 ravia. Kun hevosesi jaksaa kävellä 1,5 tuntia, voit lisätä siihen 2/6 ravia. Ja niin edespäin. Äläkä pelästy jos hevonen hikoaa tai on uuvuksissa, kunhan sillä on myös kevyempiä päiviä ja lepopäiviä. Ja kunhan treeni ei ole ollut kuitenkaan kivuliasta. Ihmisten tavoin, myöskään hevosen lihaksisto ei kehity jos se ei joudu välillä tositoimiin.

Ehkä tuo riittää jo alkupaasaukseksi, nyt itse asiaan eli Rexiin!

Rex on vuonna 2005 belgiassa syntynyt puoliverinen. En ole juuri tietoinen Rexin entisestä elämästä, mutta Jessica Timgren on useamman vuoden hänet omistanut ja hän on ruunalla hyppinyt vähän siellä sun täällä, ainakin 130cm tasolla. Muistaakseni jokusen 140cm radankin olisi mennyt..
Jos alkoi kiinnostamaan, laita youtuben hakukenttään ”jessica timgren rex” niin ainakin heti neljä ekaa videota ovat Rexistä. Kyseessä ei ole siis ihan turha poika, vaikka onkin nyt laskeutunut harrastekäyttöön ja hyppinyt meillä silloin tällöin maksimissaan 80cm. Välillä ne loikat ovat kyllä sellaisia että Rex luulee olevansa taas ulkomaan kisakentillä..
Erinäisistä syistä Rex muutti meille 14.5.2016, eli onhan se kohta jo kaksi vuotta tuossa pöyrinyt. Käytiin sitä koeratsastamassa tuolloin ja oltiin traikun kanssa matkalla, eli ruuna pakattiin samantien autoon. Rex oli jo tovin ollut vain ylläpitotreenissä, eli luonnollisesti sillä oli takapää vähän jäykkä eikä se enää ollut niin lihaksikas kuin kisakautena oli ollut. Itse en tiennyt koeratsastuksesta, joten menin sillä vain hetken farkkushortseissa ja tennareissa, mutta jo siinä ajassa huomasi kuinka hieno se oli ja yritti kaikkensa! Suuri ja mahtava kisaratsu-Rex oli tottunut kulkemaan vain rekassa, joten meidän pieni haiseva traikku oli järkytys. Kyllä ruuna sinne silti kampesi ja matkusti nätisti kotiin. Siitä eteenpäin sillä onkin Ypäjällä treenailtu säännöllisesti, välillä toki ollut viikon kaksi kevyempää kiireiden takia. Sillä on pari vuokraajaa ollut, mutta nyt minä ja Aliisa mennään hällä.

Pääpainona sileän työskentely ja maastoilu. ”Kouluratsastus” on se hevosen perusratsastus, jota treenataan kokoajan eteenpäin. Hevonen ei ole tämän suhteen ikinä valmis, vaikka siihen ei lisättäisi edes koululiikkeitä. Hevonen voi olla aina joustavampi ja herkempi. Rex on kuitenkin monipuolinen harrasteratsu, joten sen kanssa treenataan myös lähes päivittäin väistöjä, käännöksiä, vaihtoja ja taivutuksia.
Maastoilu sen sijaan toimii mielenvirkistykseksi niin ratsastajalle kuin hevoselle. Vaikka Rex on suht maastovarma, niin jokainen maasto on erilainen ja lisää hevosen rohkeutta entisestään.
Talvisaikaan lajitreeni on vähäisempi, koska missä tahansa ei pysty treenaamaan pisteestä pisteeseen kouluohjelmia ja/tai hyppäämään. Talvi on meille ylläpidon aikaa, pidetään lihakset hyvinä kesän koitoksia varten. En siis turhaan murehdi hyppäämistä, mutta omien taitojen vuoksi pyritään kerran viikossa menemään edes pieniä esteitä. Hevonenhan ei unohda miten se tehtiin.
Lajitreeni on minusta myös turhaa kuluttamista, koska itse miellän talven myös palauttelujaksoksi. Tuona aikana mikrovauriot paranevat, kun uusia ei synny kevyemmän treenin vuoksi. Eri asia toki jos haluat nostaa tasoa ensi kaudeksi, silloin voi olla vielä tarvetta treenata ennen kisoja.

Pääsääntöisesti pyrimme kesällä menemään viikon sisällä 1xestetreeni, 1x kavalletti-/ristikkotreeni, 2xmaasto, 2xkoulu. Tämä vaihtelee välillä paljonkin ja kesällä toki on ne kisat mukana.
Talvella menemme 4-5krt viikossa, noin puolet sileällä ja puolet maastossa, silloin tällöin hypätään maneesilla.
Rex on iso hevonen, joten sen nivelet ja jänteet on koetuksella koko ajan. Siksi sitä juoksutetaan vain harvoin. Ennemmin mennään vaikka pyörälenkille.

Rexin korjattavat ominaisuudet:
– kulkee helposti matalana
– laukka on helposti selätöntä
– välillä kuuro pohkeelle
– ploppailee huulia

Rexin hyvät ominaisuudet:
– tykkää tehdä töitä, yrittää parhaansa
– kuuntelee istuntaa
– osaa hyvin kaikki tarvittavat HeB -luokkiin
– puhtaat vaihdot

Kesäviikko, jolloin lajitreeni mukana

Maanantaina sileän treeni
Alkukäynnit pitkin ohjin. Loivia väistöjä käynnissä. Reipasta ravia ja laukkaa muutamat kierrokset molempiin suuntiin. Takaisin raviin ja varsinainen työ, (esimerkiksi väistöt, taivutukset, siirtymiset, peruutus yms.). Laukatyöskentely (siirtymiset, tempon vaihtelu, vaihdot yms.). Eteen alas ravissa ja käynnissä. Alku- ja loppukäynnit laskien työtä tulee n. 1,5h.
Tiistaina kavallettitreeni
Alkukäynnit pitkin ohjin. Loivia väistöjä käynnissä ja ravissa. Varsinainen kavallettitreeni kaikissa askellajeissa. Eteenalas ravissa ja käynnissä. Alku- ja loppukäynnit laskien työtä tulee n. 1-1,5h.
Keskiviikkona rankka maasto
Alkuun ja loppuun n. 20min käyntiä. Työtä n. 2h, josta alta tunti ravia ja laukkaa, reilu tunti käyntiä.
Torstaina vapaapäivä
3 minuutin venyttelyt jaloille, kaulan ja rangan jumppaukset
Perjantaina sileän treeni
Alkukäynnit pitkin ohjin. Loivia väistöjä käynnissä. Reipasta ravia ja laukkaa muutamat kierrokset molempiin suuntiin. Takaisin raviin ja varsinainen työ, (esimerkiksi väistöt, taivutukset, siirtymiset, peruutus yms.). Laukatyöskentely (siirtymiset, tempon vaihtelu, vaihdot yms.). Eteen alas ravissa ja käynnissä. Alku- ja loppukäynnit laskien työtä tulee n. 1,5h.
Lauantaina estetreeni
Alku- ja loppukäynnit yhteensä 30min. Ensin väistöjä ja taivutuksia, jotta hevonen pehmenee ja reagoi pohkeeseen. Valmentajan mukaan estetehtäviä, ensin matalampana ja sitten esteitä korottaen. Noin tunnin treeni.
Sunnuntaina käyntimaasto
Maastossa käyntiä. Joko vaihtelevalla pohjalla tunnin verran tai tasasta pintaa 2-3h.

Kisaviikko (koulu / esteet)

Maanantaina kouluohjelma läpi ja katsotaan ongelmakohdat / rataesteitä pienellä korkeudella
Tiistaina reipas maasto
Keskiviikkona ongelmakohtien treenaus / jumppasarjaa
Torstaina vapaapäivä
Perjantaina viimeisen kerran kouluohjelma läpi 2-3 kertaa / kevyt jumppa kentällä
Lauantaina käyntimaasto tai kevyt jumppa kentällä
Sunnuntaina kilpailut

Rexin kanssa tavoitteet tälle vuodelle:
– hypätä paremmin
– vakiinnuttaa 80cm rataesteet
– parempia tuloksia HeB -luokista
– kokeilla uittamista

Miten te muut jumppaatte? Lähiviikkoina tulossa hevosen jalkojen venyttelystä video, pysykää kuulolla!

 

Viisi hevosta ja yksi ihminen

Mauno on hyvässä kunnossa vaikka on vapaalla heinällä ja oli vähäisellä liikunnalla tovin!

Kun muutto lähestyi, pakotti se siihen että hevoset joutuivat hetken vain olemaan. Vanhan talon ja tallin siivouksessa meni tovi sekä itse muutossa. Jouduimme myös siivoamaan uuden talomme, kun sinne oli jätetty edellisen asukkaan tavaroita ja sotkua oli vähän siellä sun täällä. Mm. pihalla nökötti ja nököttää edelleen iso roskakasa, mutta se saa odottaa kevääseen että pääsee sitä tyhjentämään kaatopaikalle.
Hevosia ehti silloin liikuttaa suurin piirtein joka toinen tai kolmas päivä, mutta ne ovat kuitenkin pysyneet yllättävän hyvässä kunnossa eikä uutuutena tullut vapaa heinäkään ole saanut niitä lihomaan. Vaikka liikunta on tärkeä osa terveen hevosen elämää eikä tarhaus sitä korvaa, on se totuus että tarha vaikuttaa myös kaikkeen. Hevoset eivät meillä syö kokoajan, vaan iso ja hyvä pohjainen tarha yllyttää hevosia samoilemaan pitkin ja poikin.

Kepa ja Rex ovat viimeisen kuukauden menneet jo aktiivisemmin maastoilua ja kentällä pyörimistä, molemmilla alkaa kunto palautua normaaliin. Kepalla toki vielä on nostettavana lihaksia, kun sillä on takana se useamman viikon sairasloma. Mauno on joutunut olemaan taka-alalla, kun jättikantturat ovat olleet ne tärkeimmät. Silloin tällöin ollaan käyty maastossa niin ratsain kuin taluttaen sekä ohjasajoa harrastettu. Nyt kuitenkin tämän viikon Mauno on liikkunut aktiivisesti ja tarkoitus olisi ettei kevyempiä jaksoja enää tulisi.

Kun aikaa on vähän ja liikutettavia hevosia on viisi kappaletta, voitte kuvitella miten hyvää organisointikykyä se tarvitsee. Onneksi rakastan suunnittelua, listoja ja lukujärjestyksiä, joten tämä on minusta tosi kivaa. Talvi tuo kuitenkin omat ongelmansa peliin, kun ihan kaikenlaista ei voi harrastaa pohjien takia ja ratsastajalle tulee helposti vilu, vaikka miten pukisi päällensä. Viluissaan ratsastamisesta ei tule mitään, kun jännittää lihaksia eikä pysty kunnolla mitään tekemään. Pimeys ei ole ongelma, koska meillä hepat menee pimeässäkin, mutta on se silti perseestä jos joutuu joka päivä pimeässä ratsastamaan. Tästä porukasta Peninan pitäisi ryhtyä keväällä ratsastamaan Pekkaa sekä Kafan toivottavasti muuttaisi lähiviikkoina tai -kuukausina uuteen kotiin. Siltikin hevosia jää kolme kappaletta liikutettavaksi ja ihan joka päivälle en taivu tähän yksin. Ja vaikka taipuisin, on ihan kiva jos välillä saisi ottaa kevyemmin.

Tähän asiaan liittyen, sain vihdoin ja viimein aikaiseksi laittaa Faceen ilmoituksen että etsitään liikutusapua. Olen pitkitellyt tätä sen takia koska tuntuu etten löydä ketään mukavaa ratsastajaa. Toinen seikka on se, että jos löytyy kiva, mutta se ei osaa yhtää-ään ratsastaa. En ole itsekkään gp-tason ratsastaja, mutta esimerkiksi Kepalla menee hermosti herne nenään jos selässä heiluu kuin perunasäkki tai sahaa ohjilla. Tai jos sellainen kiva ja perushyvä ratsastaja löytyy, se lopettaa meillä käymisen parin viikon sisään ilmoittamatta mitään. Pari tällaista on käynyt Maunoa liikuttamassa ja voin sanoa että vituttaa. Olen iso mies ja kestän tekstiviestin missä lukee ”en halua käydä enää.” Mutta kun ei tule _mitään_ ilmoitusta, ei edes jotain valkoista valhetta.
Noh, laitoin ilmoituksen ja jäin odottamaan sormet syyhyten. Ilokseni löysin mukavan ihmisen, joka on itseasiassa juuri tänään kolmatta kertaa meillä hevosia liikuttamassa. Aliisan takia minun ei tarvitse stressata itseäni kuoliaaksi että suunnittelen hommat päin prinkkalaa eikä tarvitse enää mennä niin minuuttiaikataululla. Aliisan kanssa pystytään liikuttamaan kaikkia hevosia monipuolisesti pitäen rustot ja jänteet joustavina, lihakset pehmeinä ja lihaskuntoa yllä. Minun ei myöskään tarvitse enää ratsastaa yksin joka helkutin päivä! Pystyn nyt myös keskittymään paremmin treenaamaan kisoja varten, kun Aliisa voi sinä päivinä liikuttaa ne vähemmän tärkeät hevoset, ilman että tunnen tunnontuskia ylimääräisistä vapaapäivistä.

Olen muutenkin saanut takaisin ratsastuskipinän, joka vähän katosi kun Kepalla ei pystynyt ratsastamaan. Innolla taas odotan joka päivä että pääsee ratsastamaan, kevään valmennuksia ja syksyn kisoja! Siksi olen iloinen että on useampi millä pompottaa menemään, postauksen tarkoitus ei ole siis valittaa! 😀

Kirjoitan lähiaikoina postauksen siitä, minkälainen liikuntasuunnitelma minulla on hevosilla, mitä asioita pidän tärkeänä, vuosisuunnitelma, yms. Pysykää siis kuulolla jos olette yhtä suunnitelmallinen ihminen kuin minä!