post

Helpompi hengittää

Kesä ja syksy on mennyt aika myllerryksessä. Tapahtunut niin hyviä kuin huonoja asioita. Mulle tulee yleensä kerran vuodessa pieni kevätmasennus, joka kestää muutamia viikkoja. Tällä kertaa tämä tulikin nyt kesällä. Masennus on liian kova sana, mutta olen ollut alakuloinen, hajamielinen, stressaantunut. Tämä kesti kauemmin kuin muutaman viikon. Tähän ei auttanut uusi työ ja pitkät työviikot. Joka aamu avasin tallin oven ja näin Kepan tyhjän karsinan, tuli puristava tunne rintaan ja tiesin että koko päivä on turha. Ensimmäisen kerran ikinä halusin oikeasti lopettaa koko ratsastusharrastuksen. Ratsastus ei tuntunut miltään ja vaati todella paljon että sain satulan nostettua telineestä.

Tiesin etten voi jäädä maahan makaamaan. Vaikka välttelin ratsastamista, nautin kun sain tehdä hevosten oloista muuten entistä parempia. Teimme isäni kanssa hevosille heinälaatikoita. Lisäksi aitasimme niille kuivemman tarhan. Pesin ja korjasin loimia. Teimme ratsastusareenan.

Tällä viikolla olen ratsastanut Alicella, Maunolla ja Akrolla.
Osasin vihdoin kommentoida miten hevonen reagoi ja miten ei. Miten se tuntui huonolta ja miten se tuntui hyvältä. Laukka on mun lempiaskellaji, siitä huolimatta eilen ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan nautin siitä. Tunne oli uskomaton. Tällä viikolla jokaisen ratsastuksen jälkeen fiilis on ollut sellainen etten olisi halunnut tulla selästä alas.

Kepan lähdön jälkeen itkin useamman kerran viikossa. Vaikka itken taas kirjoittaessani tätä, viimeksi tein sen yli kaksi viikkoa sitten.
Mun on vihdoin helpompi hengittää.