post

Nähdään vielä, eikö niin?

Pari viikkoa sitten into kirjoittamiseen lopahti aika tyystin.
Kepan omistaja laittoi jo joulukuussa viestiä että sai vakituisen työpaikan tallilta ja sieltä on paikka tammalle varattu, mutta vapaita karsinoita ei vielä ollut. Tiesin jo tuolloin että Kepa lähtee hetkenä minä hyvänsä, silti iski karu totuus kun tallilta viimein pari viikkoa sitten irtosi Kepalle tallipaikka. Oltiin vietetty niin kivoja hetkiä koko alkuvuosi ja odotin jo loppukesän valmennuksia ja syksyn kisoja. Vieläpä kun kyseessä on mun eka ylläpitohevonen, niin oli vaikea suhtautua sen lähtöön. Vietin puolet viimeisestä viikostamme Virossa kengittämässä, mikä harmitti entisestään. Viimeiset päivät käytiin parilla maastolenkillä, pesin Kepan ja siistin sen karvat. Samoin puhdistin Kepan kamat ja kasasin meillä vähemmän käytössä olleet tavarat jo ajoissa kapsäkkeihin. Olen reilun vuoden aikana ostanut itse Kepalle tavaroita käyttöön ja marttyyrin elkein heitin ne pukukaappiini odottamaan parempia päiviä. Oikeasti kohta kaivan ne sieltä käyttöön, turha useamman satasen tavaroita pölyttää kaapissa kun Rex on samaa kokoluokkaa.

Pikku hiljaa tiistai saapui kohdalle ja Kepa meni pienten keskustelujen jälkeen nätisti koppiin. Syötin sille melkein paketillisen näkkäriä ja annoin viimeiset rapsutukset. Yksi elämäni hevosista on poissa luotani, mutta oon aina uskonut että jonkun pitää välillä poistua jotta elämään mahtuu lisää hyviä asioita. Toivon että tavataan vielä, mutta sanon varmuudeksi hyvästi.

Kuva: Heini Lähdemäki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *