post

3-2-1 RATSASTA!

Ronja Salmi on varmasti yksi tunnetuimpia suomalaisia ”hevosbloggaajia”. En tiedä lasketaanko hänen sivustoaan varsinaisesti blogiksi, joten älkää nirhatko minua jos olenkin väärässä. Itse en ole sivustoon hirveästi tutustunut, mutta tästä linkistä pääset itse katsomaan! Ronja on tullut hevosihmisille tutuiksi myös juontajana alan messuilla. Tietääkseni hän on myös kilpallut kenttäratsastuksessa, mutta tällä hetkellä keskittyy käsikirjoittamiseen. On Ronja tehnyt paljon muutakin, mutta tässä hevosiin liittyvät touhut.

Ronja sai uuden puumerkin tehtävälistaansa, kun hän kirjoitti äitinsä kanssa kenttäratsastuskirjan 3-2-1 RATSASTA! Kun itse kuulin että kirja on julkaistu, olin ryntäämässä heti sitä ostamaan. Loppupeleissä sain vasta vähän aikaa sitten kirjan käsiini, kun löysin sen kolmella eurolla kirjakaupan alelaarista. Hetken mietin että jos se löytyy kolmella eurolla alelaarista, niin onkohan se täysin huti ostos. No oliko?

Ulkoasu

Kirjan kannet on huomiota herättävät ja ihan positiivisella mielellä. Kirkas taivas ja tumma hevonen on hieno kontrasti. Monesti hevoskirjoissa on joko kouluratsastuskuva tai vaan hevonen, mutta sellaiset kuvat eivät enää suoriltaan kiinnosta hevosihmisiä. Hyppäävä hevonen on eri asia, koska se tuo mieleen vauhdin ja vaarallisia tilanteita. Sellainen kuva herättää erityisesti lapsien mielenkiinnon.

 

Teksti

Kirjassa on 127 sivua, fontti on keskitetty, kuvia on paljon ja ne vievät tilaa. Itse luettavaa ei ole siis kauheasti ja kirjan lukee alle tunnissa. Itse en silmäillyt sisältöä kaupassa ja olin vähän pettynyt miten vähän tekstiä oli. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja selkokielistä, eikä ole hifistelty liiaksi.
Kappaleiden otsikot on punaisena, samoin kuvien kehykset ja lainausmerkit. Punainen sävy sopii itsessään kirjaan tosi hyvin, mutta ite olisin toivonut että se olisi ollut sininen, kansien vuoksi.

Kuvat

Itse rakastan hevoskuvia ja odotin kovasti minkälaisia kuvia tähän kirjaan on napattu. Kirjaa selatessani huomasin että kuvaushetkiä ei ole ollut montaa. Kirja ikäänkuin kertoo Muusan tallipäivistä ja yksistä kilpailuista, joten yhden otsikon alla on aina kasa kuvia, jotka on kaikki otettu samasta hetkestä. Kirja on tarinamuodossa ja tämän vuoksi nämä kuvat ovat aivan loogisia. Kirjassa on myös teksti kuvia tärkeämpää. Silti olisin kaivannut vielä jotain juurikin kuvien muodossa. Esimerkiksi kun lueteltiin kenttäratsastuksen varusteet, tässä kohtaa olisi voinut olla Hopsin (Muusan hevonen) rakennekuva, missä sillä on ratsastuskamppeet selässään. Kirjan lopussa on myös kasa Hopsin maastoestekuvia, jotka näyttivät olevan vain kirjan täytettä. Kyseessä ei kuitenkaan ole kuvakirja.

Esimerkiksi tämän aukeaman kuvat olivat minusta vähän turhaa kirjan täydentämistä

Muuta

Kirjaa alkaa pettymyksellä, kun Muusa on kilpailuissa ja tippuu rataestekokeen aikana. Kirja ei siis ole täynnä hypetystä lajin hienouksista, vaan kertoo rajun faktan et ahkerammatkin ratsastajat tippuvat joskus. Tai epäonnistuvat muulla lailla. Eikä se ole maailman loppu.

Ihan hauskasti ajateltu tvisti, että kirjan saatesanat, kirjan viimeinen lause sekä takakansi loppuu; 3-2-1, ratsasta!

Plussat:

  • kevyttä iltalukeminen
  • yksinkertaisesti tuo kenttäratsastuksen salat julki
  • teksti ei ole pelkkää hypetystä
  • selkeä teksti

Miinukset:

  • kuvissa olisi kaivannut vielä jotakin
  • muutama selkeästi huono kuva
  • värimaailma ei sopinut kanteen
  • kirjaa ei kovin montaa kertaa lue läpi

post

Hellurei ja hellät tunteet

Pitkästä aikaa tekstiä tännekkin, mutta älkää huoliko. Blogi ei ole menossa millekkään tauolle. Peninalla on mukanaan aina meidän yhteinen Mac, joten minulla ei ole oikein mitään millä kirjoittaa. Olen yrittänyt herätellä meidän Aceria eloon, mutta se on vielä vähän työn alla. Hätätapauksessa silläkin pystyy blogia ylläpitämään, mutta tuskaa se on.

Yksi iso plussa on se, että en ole tosiaan istunut koneella niin paljoa kuin ennen ja siispä olen kerennyt touhuamaan tallissa kaikkia rästitöitä. Olen jo pessyt osan kisahuovista ja sadeloimista, jatkan näitä ensi viikolla lisää. En ole vielä päässyt ostamaan kyllästeainetta, joten se saa odottaa siihen että olen pessyt kaikki loimet. Samoin olen alkanut tekemään lisää heinäsaaveja tarhaan ja siivonnut pihaa enemmän kuin laki sallii. Meillä on täällä tosiaan edellisen asukkaan sotkut, joten menee tähänkin vähän enemmän aikaa. Pesin ja purin osiin kahdet ravikärrymme, mutta se projekti on vähän jäänyt kun en ole saanut aikaiseksi niitä maalata. Ei ole ollut niiden kanssa myöskään mitään kiirettä, koska ne on perinteiset kärryt ja meillä on pikalukkosilat. Ollaan sovittu vaihtarit että me saadaan perinteiset silat, mutta ei ole vielä ollut menoa Lahteen päin että pääsis vaihtarit tekemään. Meillä myös tulossa yksi isompi projekti, mutta kerron siitä enemmän vasta sitten kun aika on.

Hevosiakin kerkee nyt pitemmän kautta treenaamaan, kun pohjat on hyvät ja kesä lähestyy, joten päivät pitenee. Nyt voi lähteä vaikka ilta yhdeksältä maastoon. Toki meillä on vähä autoiset maastot ja hevoset varmoja menijöitä pimeälläkin, mutta ei se ihmisestä silti kivaa ole. Hevoset siis voi ja kukkuu hyvin. Yhtään ei olla käyty valmennuksissa tai mietitty kisoja, nostettu vaan kuntoa ja nautittu menemisestä. Itselläni ei tällä hetkellä ole yhtään kisafiilistä, mutta toivon että se tässä heräilee pikku hiljaa.. Toki myös se vaikeuttaa että Penina on jonkun verran kotoota pois ja tällöin minulla ei ole kopille vetäjää.

Ainut mikä minua silmittömästi harmittaa, on se että heräsin vähän aikaan siihen tietoisuuteen, että missasin kaikki Opiston kevään keskiviikkokisat. Eikä niinkään tämä niin paljoa, mutta juuri pari viikkoa sitten havahduin ja katsoin Opiston sivuja; parin viikon päästä on vuosittaiset miniharrastekisat. Ne kisat mihin ollaan Maunon kanssa osallistuttu joka vuosi ja joka on ollut ihanaa. Tänä vuonna putki katkeaa. Hätäpäissäni mietin että olisin voinut vielä ensi viikolla mennä treenaamaan kerran maastoesteitä ja seuraavalla viikolla osallistua kisoihin, mutta ei se olisi ollut reilua Maunolle joka ei ole hyppinyt yhtään estettä sitten syksyn. Viime vuonna nämä kisat järjestettiin uudelleen vielä syksyllä, joten se on ainut toivoni että perinteemme ei täysin katkea.

Olen kadottanut kuvaajan nimen, kertokaa jos joku tietää!

Minua harmittaa myös vähän se, että olen ollut niin ”puskaratsastaja” tovin. Olen vain pyörinyt metsässä, ilman että olen juuri vaatinut mitään hevoselta tai itseltäni. Toki ollaan menty myös rankkoja reissuja ja se on oikeaa lihastyötä hevoselle, mutta tarkoitin tässä nyt varsinaista koulu- ja estetreeniä. Olen itse myös käynyt kuntosalilla ja näin treenannut, mutta ratsastamaan oppii vain hevosen selässä ja valmennuksissa. On pakko nyt kesäksi ottaa itseään niskasta kiinni, vaikka ei kävisi kisoissa juurikaan niin edes ne ”elintärkeät” valmennukset takaisin peliin.

Aina sitä miettii että tilaisuuksia tulee uudelleen, mutta ikävä tosiasia on se että ei niitä välttämättä tule. Viimeiset 5 vuotta on mennyt ihan heittämällä, eikä niitä saa takaisin. Seuraavat 5 vuotta menee varmasti yhtä nopeasti, joten ei ole aikaa jäädä tallin nurkkaan.

Muutoksen on tapahduttava nyt ja ensimmäinen askel on tehdä kaikille hevosille fiksut ja realistiset tavoitteet, mitä kohti edetään tietyin välietapein.

En ole ruoskinut itseäni ”paikallaan olosta” liikaa. Olen kuitenkin onnekas että saan asua hevosteni kanssa, nään ne joka aamu ja ilta omasta ikkunastani. Kaikki eivät saa kokea koskaan tätä tunnetta, pientä lämpöä sydämessä kun tietää että hevoset voi hyvin ja niillä on turvallinen olla. Minä en ole sellainen joka käy pari tuntia tallilla ja menee kotiin rentoutumaan. Enkä sano tätä pahalla, ei hevonen tästäkään tavasta kärsi. Se ei vain minulle sovi. Suurin osa ratsastusharrastustani on nimenomaan sitä että hoidan hevoset ja kun itse teen, tiedän että ne voi hyvin.  Vähän sama juttu kun aikoinaan kävin cateringalan perustutkintoa. Olin kokki, mutta 90% päivästä meni siivoomiseen. Sama se on hevosten kanssa.
Ja kun hevoset on omassa pihassa ja liikutan parhaillaan viisikin päivässä, voin koska vain mennä sisälle istahtamaan toviksi. Minun ei ole pakko niitä putkeen vetää liukuhihnalta. Toki voisin vieraankin tallilla vain oleskella heppojen välillä, mutta se on aina eri asia. Voin koska tahansa mennä tarhaan hevosia rapsuttelemaan, syöttämään vihreetä tai vaikka vain putsaamaan varusteita.

Noh, loppukoon jo tämä turha jorina. Seuraavaksi kuulette ihan oikeaa fiksua asiaa, ettekö yksinäisen illan jorinoita.