Hevoset, Yleinen

Rento hevonen on luottavainen hevonen

Otsikon mukaisesti jatkan, että rento hevonen on myös kivuton hevonen. Rentous on se hevosen olotila, joka yritetään kaikille hevosille saada ja sitä vaalia. Mikään hevonen ei ole rento läpi päivien, mutta hevosta täytyy seurailla ja katsoa ettei se ole koko aikaa jännittynyt tai peloissaan.

Rentoa ja apaattista hevosta ei tule sekoittaa keskenään. Näiden eroa ei hetkessä huomaa, mutta pitempään kun hevosta seuraa, huomaa nopeasti kummasta on kyse. Apaattinen hevonen ei halua liikkua eikä hae kontaktia muihin hevosiin eikä ihmisiin. Hevonen on saaliseläin ja valpastuu kun näkee liikettä. Allapäin oleva hevonen ei reagoi ympäristöönsä. Myös juominen ja syöminen vähenevät, jolloin riskinä on nestehukka ja/tai ähky.
Rento hevonen seisoo niska vaakatasossa, usein jotakin jalkaa lepuuttaen ja huulta roikottaen. Silmät voivat olla kiinni. Rento ja levossa oleva hevonen hengittää syvään ja rauhallisesti. Sen sijaan pinnallinen ja nopea hengitys kertoo kivusta, mutta hevonen voi hengittää näin myös urheilusuorituksen aikana/jälkeen.
Kun ulkona on kuivaa ja lämmintä, hevonen voi mennä kokonaan makuulle. Tarkkaile kuitenkin ettei hevonen makoile mahanpurujen takia. Talvisin hevoset eivät viihdy ollenkaan/pitkiä aikoja lumella, varsinkaan ilman loimea. Ole tällöin erityisen tarkkana jos hevonen tuntuu makaavan pitkiä aikoja, varsinkin jos ei ole ennenkään tätä harrastanut.

Torkuilla oleva Mauno.

 

Lämmin aurinko saa hevoset nopeasti nuokkumaan silämät ummessa.

Suurilla talleilla on paljon häslinkiä, ääniä ja usein hevoset tarhaavat yksin. Tällaisilla talleilla harvoin näkee hevosia makaamassa, koska pakoeläimenä ne haluavat seistä päästääkseen nopeasti karkuun. Laumassa olevat hevoset saavat turvaa muista ja uskaltautuvat makoilemaan enemmän. Kaikki hevoset kuitenkin nuokkuvat seisaaltaan pitkin päivää ja nukkuvat viimeistään karsinassa, joten ei ole syytä olla huolissaan.

Hevoset rakastavat rutiineja, mutta kilpahevosten kanssa tätä on joskus vaikea ylläpitää. Kilpailut, alueet ja kilpailumatkat muuttuvat, mutta rutiinit kotona, kilpailuissa ja kilpailujen jälkeen voidaan kuitenkin pitää samanlaisina. Jotkut hevoset ovat todella tarkkoja rutiineista ja tutuista asioista, eivätkä esimerkiksi juo vettä joka on otettu vieraan tallin hanasta. Mieti hevosesi kohdalla, miten pystyisit hoitamaan kilpailumatkat mahdollisimman rutiininomaisesti. Perusluonteeltaan huoleton ja muuten kokenut kilpahevonen ei stressaa uudessakaan paikassa, kun aina tehdään samat rutiinit ja ympärillä on ne tutut ihmiset.

On myös lukemattomasti asioita miten voit stressiherkän kilpailusuoritusta parantaa, mutta näitä sinun pitää kokeilla oman hevosesi kohdalla. Olisiko rauhoittavat geelit (doping-vapaita eivätkä vaikuta urheilusuoritukseen) vaihtoehto? Tai kevyt juoksutus kilpailuaamuna? Joskus myös väkirehuannoksen puolittaminen auttaa, koska väkkäreiden energiapiikki on korkeimmillaan 2-3h syömisen jälkeen.

Tässä hevosen ympärillä on läjä ihmisiä, yleisö taputtaa ja kannatusjoukot nostavat kärryjä kuskeineen ilmaan. Tilanne on Saaga S:lle tuttu, eikä se siitä hätkähdä. Kuvan ulkopuolelle jääneen Köppisen kuski pyysi ettei hänen kärryjä nostettaisiin, koska ori saattaisi tästä hermostua.

 

Rauhallinen ja kokenut ravihevonen saattaa näyttää jopa tylsistyneeltä, vaikka ympärillä on vieraita hevosia ja paljon menoa ja meininkiä.

En nyt lähde erikseen paasaamaan hevosen rentoudesta ratsastaessa. Sen verran kuitenkin kirjottelen että rennolla hevosella on pitkä askel (tähän tosin vaikuttaa myös hevosen joustavuus), hevonen kuuntelee ratsastajaa ja keskittyy tekemiseensä. Parhaiten rentouden tuntee maastossa kokemattoman hevosen kanssa: kohtaat jotain jännittävää ja tunnet persuksissa miten kyljet menee kireäksi ja selkä pingottuu, tilanne raukeaa niin hevonen tuntuu taas pehmeältä ja lämpimältä. Usein hevoset rentoutuessaan myös pärskähtävät ja innostuessaan “röhkivät”, erityisesti laukassa. Hevonen voi kuitenkin myös jännittäessään pärskiä tai “röhkiä”.

Kun hevonen tuntee olevansa turvassa, se voi rentoutua ja laskea päänsä alas venyttääkseen selkälihaksiaan.

 

Kuva tallentaa sadasosia liikkeestä ja näin ollen se voi huijata paljonkin. Tästäkin kuvasta voisi sanoa että hevosella on kipuilme, mutta oikeasti se on juuri pärskähtämässä.

 

Elmo ensimmäistä kertaa palkintojenjaossa vieraassa paikassa ja näin rennosti hän otti asian. Oli toki myös väsynyt pitkästä päivästä.

 

Lopputervehdyksessä Mauno oli jo täysin kyllästynyt ja olisi halunnut takaisin traikkuun nukkumaan. Arvostelupöytäkirjaan tuli maininta, että hevonen roikottaa jalkaa.

1 thought on “Rento hevonen on luottavainen hevonen

  1. Hirmu kivasti kirjoitettu postaus, tykkäsin! Osaat puhua asiaa ja ilmaista sen juuri oikealla tavalla. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *